Koiranpentu saa perustan ravitsemukselleen jo synnynkodissaan ennen luovutusikää.
Paras mahdollinen lähtökohta tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle saadaan ruokkimalla pennut monipuolisesti laadukkailla ja kasvavan koiran ravitsemukselliset tarpeet täyttävillä ravinnoilla, joko täysravinnoilla tai koostamalla ateriat itse.
Kotiutumisen aikaan on turvallisinta jatkaa pennulle tutulla ruoalla ainakin ensimmäisten päivien ajan. Sinun on siis hyvä tietää mitä pentusi on syönyt kasvattajan luona ja mihin raaka-aineisiin se on totutettu jo ennen luovutusta. Pentukoira on luovutuksen aikaan tottunut syömään noin 4-5 ateriaa päivässä. Myös uudessa kodissa ruokintaa on syytä jatkaa ensimmäisen viikkojen ajan 3- 4 kertaa päivässä, sillä pennun vatsa ei vedä kovin suuria annoksia kerralla, ja energian tarve on kasvavalla pennulla korkea. Pentu tarvitsee kasvaakseen ja kehittyäkseen paljon proteiinia, rasvaa sekä hyvälaatuisia rasvahappoja. Erityisesti Omega 3 rasvahapoista EPA ja DHA tukee hermoston ja aivojen kehitystä. Myös kalsiumin ja fosforin tasapaino on tärkeä luuston kehitykseen, ja D- C-, ja E vitamiineilla myönteinen vaikutus vastustuskykyyn.
Noin neljästä kuukaudesta eteenpäin ruokintakertoja voidaan vähentää noin kahteen kertaan päivässä. Vaikka pentukoira tarvitsee suhteessa kokoonsa nähden enemmän energiaa kuin aikuinen, on liiallista energian saantia kuitenkin vältettävä, sillä ylipaino vaikuttaa kasvavan pennun nivelten ja luuston kehittymiseen. Myös aikuiskoko vaikuttaa ruokintaan ja tarvittavaan energian määrään, sillä suurten rotujen pentujen on suotavaa kasvaa maltillisemmin, jotta vältytään mahdollisilta kasvuhäiriöiltä.
Ruokavalion monipuolisuus jo pentuvaiheessa edesauttaa monipuolisen mikrobiston kehittymiseen ja sillä on suotuisa vaikutus vähentämään suolisto-ongelmien muodostumista. Monipuolisen ruokavalion myötä ruoansulatus kestää paremmin myös kaikenlaiset vaihtelut ruokavaliossa. Hyvän suolen toiminnan tueksi pennun on hyvä saada ruokavaliossa myös prebiootteja, kuten kuituja. Myös maitohappobakteerivalmisteita on hyvä antaa esimerkiksi kuuriluontoisesti, erityisesti hetkinä, jolloin pennun ruoansulatuselimistöön kohdistuu rasitusta.
Oikeanlainen liikunta edesauttaa pennun nivelten ja luuston kehitystä, tukee lihaskuntoa sekä ruoansulatuselimistön toimintaa. Liikkuminen pennun ehdoilla, vapaana ja erilaisilla alustoilla tukee sen kehitystä parhaiten. Ulkoilu lisää myös pennun ruokahalua, joten ruoka on syytä tarjota vasta liikunnan jälkeen.
Pennun ravitsemuksella ja liikunnalla on tärkeä merkitys tasapainoisen kasvun varmistamiseksi. Nivelet ja luusto tarvitsevat oikeanlaista liikuntaa.
Tuotteet koirille
-
DIBO Nautapuruluut 1 kg 2-laatu
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal price19,90 €from 19,90 €Current price 19,90 €2-laatu naudanpuruluut. Tuotteen koko voi vaihdella, luiden pituus n. 12-20cm. Pussit on valmiiksi pakattuja, joten tuotteen kokoon ei voi vaikutta...
View full details -
DIBO Poro & hirvi puruherkku 50 g
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal pricefrom 5,90 €from 5,90 €Current price 5,90 €Poro & hirvi puruherkku sisältää 2 rouhea hirvitikkua ja 2 poropuruluuta Valmistetaan Suomessa ilman keinotekoisia väri- ja lisäaineita. Purutu...
View full details -
DIBO Christmas calender 160 g
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal price12,90 €from 12,90 €Current price 12,90 €With the Dibor Christmas Calendar, you can treat your dog every day of December until Christmas Eve. The calendar contains six different grain-free...
View full details -
DIBO Cooked beef-turkey meal 800 g
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal price0,00 €from 0,00 €Current price 0,00 €Finnish gently cooked complete food for dogs. It contains all the nutrients an adult dog needs daily, in the most delicious and natural form. The m...
View full details -
DIBO Cooked lamb-chicken meal 800 g
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal price0,00 €from 0,00 €Current price 0,00 €Finnish gently cooked complete food for dogs. It contains all the nutrients an adult dog needs daily, in the most delicious and natural form. The m...
View full details