Ruokinta vaikuttaa suuresti koiran hyvinvointiin. Koira on luonnostaan lihansyöjä, jolla on sen mukaiset hampaat ja ruuansulatusjärjestelmä. Koiran elimistö on sopeutunut käyttämään tehokkaasti eläinperäisten raaka-aineiden rasvaa ja proteiinia eli valkuaisaineita ravinnokseen. Terveellinen koiran ruoka sisältää myös koiran elimistölle tärkeitä vitamiineja sekä kivennäisaineita. Kasviksilla lihapitoiseen ruokaan saadaan lisättyä luontaisesti antioksidantteja, vitamiineja ja kuitua. Ravinnontarve vaihtelee mm. koiran aktiivisuuden, koon ja iän mukaan.
Koiralle sopivan ruoan tunnistaa koiran olemuksesta. Tällöin koira on hoikka ja lihaksikas, iho ja turkki pysyy hyvässä kunnossa ja ulosteen määrä pysyy hyvin sulavassa ruoassa vähäisenä ja koostumus on kiinteä.
Koiran ruokinta-ajat
Aikuiselle koiralle päivittäisen ruoka-annoksen voi jakaa 1-2 erään ja Pentukoira tarvitsee ruokaa kasvuiässä 3-5 ateriaa päivässä. Koiralle pitää olla aina tarjolla puhdasta raikasta vettä.
Aktiivisella koiralla on suurentunut energiantarve, jolloin tarvitaan hyvin sulavaa runsasenergistä ravintoa harjoitteluun jälkeen. Välipaloja ja vettä on hyvä antaa myös harjoittelun aikana.
Seniori-ikäisillä ja leikatuilla koirilla energiantarve on pienentynyt ja ruoan energiamäärä tulee suhteuttaa vähentyneeseen tarpeeseen. Kun koira alkaa lihoa, tulee ruoan määrää vähentää ja/tai keventää.
Koiran ruoka-aineallergia
Ruoka-aineallergia voi johtua monesta hyvin tavallisesta koiranruuan raaka-aineesta: viljat, maitotuotteet, väriaineet, lisäaineet tai eri proteiinin lähteet. Ruoka-aineallergian tyypillisin oire on kutina ja ihottuma tassuissa, korvissa, kuonossa, leuassa, alavatsassa tai peräaukon ympäristössä. Tällöin oireita aiheuttava allergeeni on syytä selvittää ja jättää pois koiran ravinnosta.Allergian selvittämisessä saat apua eläinlääkäriltä.
Luiden pureskelu on koiralle mieluisaa puuhaa ja mielen terapiaa. Lisäksi luiden syönti auttaa pitämään koiran hampaat puhtaina ja säännöllinen luiden pureskelu ehkäisee hammaskiven muodostumista.
Tuotteet koirille
-
DIBO Nautapuruluut 1 kg 2-laatu
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal price19,90 €from 19,90 €Current price 19,90 €2-laatu naudanpuruluut. Tuotteen koko voi vaihdella, luiden pituus n. 12-20cm. Pussit on valmiiksi pakattuja, joten tuotteen kokoon ei voi vaikutta...
View full details -
DIBO Poro & hirvi puruherkku 50 g
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal pricefrom 5,90 €from 5,90 €Current price 5,90 €Poro & hirvi puruherkku sisältää 2 rouhea hirvitikkua ja 2 poropuruluuta Valmistetaan Suomessa ilman keinotekoisia väri- ja lisäaineita. Purutu...
View full details -
DIBO Christmas calender 160 g
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal price12,90 €from 12,90 €Current price 12,90 €With the Dibor Christmas Calendar, you can treat your dog every day of December until Christmas Eve. The calendar contains six different grain-free...
View full details -
DIBO Cooked beef-turkey meal 800 g
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal price0,00 €from 0,00 €Current price 0,00 €Finnish gently cooked complete food for dogs. It contains all the nutrients an adult dog needs daily, in the most delicious and natural form. The m...
View full details -
DIBO Cooked lamb-chicken meal 800 g
DIBOTranslation missing: en.product_price.item.price.range_htmlOriginal price0,00 €from 0,00 €Current price 0,00 €Finnish gently cooked complete food for dogs. It contains all the nutrients an adult dog needs daily, in the most delicious and natural form. The m...
View full details