AVOIMET TYÖPAIKAT
The Nutriment Company Nordic | GRAAFINEN SUUNNITTELIJA, SISÄLLÖNTUOTTAJA
Tietoa Nutriment Companysta.
The Nutriment Company on yksi johtavista lemmikkialan yrityksistä, jolla on vahvat, tunnetut ja rakastetut tuotemerkit läpi koko Euroopan. Pääkonttorimme sijaitsevat Tukholmassa ja Düsseldorfissa, ja meillä on tällä hetkellä yli 500 työntekijää eri puolilla Eurooppaa. Liikevaihtomme on yli 160 miljoonaa euroa ja kannattavuutemme on vahva. Meidät omistaa pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö Axcel. Yhtiöllä on kaksi yritystä Suomessa, Eläinruokatehdas Lemmikki Oy Kuopiossa ja Aristo Oy Loimaalla.
The Nutriment Companyssa meillä on erittäin motivoitunut ja kunnianhimoinen tiimi. Yhtiömme laajentuessa kovaa vauhtia sekä orgaanisen kasvun että yritysostojen kautta eri puolilla Eurooppaa, haemme nyt pohjoiseen tiimiimme uutta vahvistusta.
Eläinruokatehdas Lemmikki Oy ja Aristo Oy ovat Suomen johtavia lemmikkieläinruokien ja puruluiden valmistajia. Suomessa tärkeimpiä asiakkaitamme ovat isot vähittäiskauppaketjut ja lemmikkieläintarvikkeiden erikoisliikkeet. Panostamme vahvasti myös vientimarkkinaan ja toimitamme tuotteitamme Pohjoismaihin ja Eurooppaan. Kuopion ja Loimaan toimipisteissä meillä työskentelee yhteensä noin 60 henkilöä tuotannon, markkinoinnin, myynnin ja tuotekehityksen parissa.
Haemme dynaamiseen tiimiimme Eläinruokatehdas Lemmikille ja Aristolle sisällöntuottajaa graafisen suunnittelun tehtäviin. Tarjolla on monipuolinen työ markkinointitiimissämme, missä sinulle on tarjolla visuaalinen/graafinen tehtäväkenttä.
Työtehtäviisi kuuluu muun muassa:
- Brändi-ilmeen mukaisien materiaalien suunnittelu ja toteutus: mm. painotuotteet ja myymälämateriaalit sekä digitaaliset markkinointimateriaalit
- Monikanavainen sisällön tuotanto mm. verkkosivuille ja sosiaaliseen mediaan
- Yhteistyö Groupin markkinointi- ja myyntitiimin sekä ulkoisten kumppaneiden kanssa
- Muut viestintään ja markkinointiin liittyvät tehtävät
Toivomme, että sinulla on:
- Visuaalista silmää ja luovaa otetta kehittää brändejämme
- Vahva kokemus graafisesta suunnittelusta ja Adoben Creative Cloud –ohjelmiston käytöstä (Illustrator, InDesign, Photoshop)
- Digitaalisten materiaalien, paino- ja POS-tuotteiden suunnitteluosaamista
- Kokemusta sisällöntuotannosta sosiaalisen median kanaviin
- Taitoa valokuvaamiseen ja kuvankäsittelyyn sekä videoeditointiin, myös osaaminen animoinnista katsotaan eduksi.
- Itseohjautuvuutta ja kyky nopeatempoiseen työhön sekä tiimityöskentelytaitoja
- Tuntemusta lemmikkieläinten ravitsemuksesta ja lajityypillisestä käyttäytymisestä
Edellytyksenä on hyvä suomen suullinen ja kirjallinen kielitaito sekä sujuva englanti. Muut kielet, erityisesti ruotsi, katsotaan eduksi. Pääasiallinen työskentelypaikka on Kuopion tai Loimaan toimisto.
Hakemuksesi
Jos uskot, että The Nutriment Company on sinua varten, lähetä meille ansioluettelosi ja hakemuksesi palkkatoiveineen jo tänään tai viimeistään 25.2. mennessä.
Haastatteluja voidaan tehdä jo hakuaikana. Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ota yhteyttä:
MD janne.rasanen@nutriment.com tai
markkinointipäällikkö karoliina.nuutinen@nutriment.com
Hakemukset: janne.rasanen@nutriment.com ja karoliina.nuutinen@nutriment.com
Laitathan otsikkokenttään ” Hakemus Graafinen suunnittelija, sisällöntuottaja”