Novascotiannoutaja Lempi äänestettiin voittajaksi Vuoden Oscar 2021 -kisassa. Omistajansa mukaan Lempi on vauhdikas ja seurallinen koira, jolle maistuvat Oscarin raakapullat. Pian kaksi vuotta täyttävä Lempi tullaan näkemään Oscarin mainosmallina ja hän pääsee herkuttelemaan koko vuoden Oscarin tuotteilla.
Kysyimme omistaja Fanni Leppänorolta, millainen koira Lempi oikeastaan on.
Millainen on Lempi-koiran tarina?
Lempi on syntynyt kodissamme joulukuussa 2019, eli täyttää pian kaksi vuotta. Lempin äiti Peppi oli meillä sijoituksessa Ikitulen Kennelistä, ja ihana kasvattaja luotti meihin, joten pennut saivat syntyä ja kasvaa meillä.
Lempi sai nimensä siitä, kun nuorin lapsemme istui pentulaatikolla aina pienin pentu sylissään ja sanoi, että ”tämä on minun lempi”, jolla tarkoitti suosikkiaan. Lempi jäi meille myös sijoitukseen.
Muutimme maalle, Tornion Kukkolaan, Lempin täyttäessä yksi vuotta. Täällä on koko perheellä ja kaikilla eläimillämme paljon tilaa ja hyvä olla. Lempikin niin rakastaa touhuilla irti pihalla. Hän on mukana kaikessa mitä me teemme, puutöistä trampoliiniin.
Millainen koira Lempi on luonteeltaan ja persoonaltaan?
Lempi on luonteeltaan iloinen, seurallinen ja hellyydenkipeä. Hän rakastaa antaa haleja. Onnellinen ja tyytyväinen koira. Lempi nukkuukin meidän vieressä, usein pää samalla tyynyllä.
Onko Lempi tyypillinen novascotiannoutaja?
Lempi on melko tyypillinen tolleri. Aktiivinen koko perheen ystävä, valmiina joka puuhaan. Lempi on kooltaan hieman pieni, mutta se on Lempin etu ketteryydessä ja nopeudessa.
Novascotiannoutaja sopii aktiivisille ihmisille, perheille, joissa koira pääsee mukaan perheen touhuihin. Tollerin kanssa voi myös harrastaa monenlaisia eri lajeja lintumetsästä agilityyn, ja kaikkea siltä väliltä. Tolleri on miellyttämisenhaluinen koira, mutta jääräpäisyyttä omaava, joten sellainen vaatii myös koulutusta.

Mikä yksittäinen tarina kuvaa parhaiten sitä, millainen koira Lempi on?
Mieleeni juolahti nyt ensimmäisenä vastikään koettu hetki, kun olimme miehen sekä koirien kanssa ruskaretkellä Rukalla. Hotellihuoneessamme oli sauna, jonka lämmitimme pienen karhunkierroksen jälkeen, ja päätimme rentoutua siellä kävelyn päätteeksi. Koirat tietysti tulivat mukaan saunomaan – niin kuin kotonakin juoksevat meidän mukana ulkosaunaan. Meidän jo peseydyttyä ja puettua, Lempi pyysi päästä uudelleen saunaan. Aukaisin hänelle oven ja hän hyppäsi yksin vielä lauteille nauttimaan lämmöstä. Saunassa oli myös pitkä ikkuna, josta näkyi huoneeseemme. Nauroin ja kuvasin Lempiä, kun hän siellä yksin tyytyväisenä saunoi ja katseli meitä ikkunasta.
Mitä hänen suosikkiharrastuksiinsa kuuluu?
Lempin suosikkiharrastuksiin kuuluvat noutohommat niin maalta kuin vedestä. Metsässä irti juokseminen on Lempin mielestä ihan parasta ja agilityradalla vauhti on myös hirmuinen. Lempi tykkää kyllä monenlaisesta puuhasta. Pallopelit niin lasten kuin vieraiden kanssa ovat taatusti myös mieleisiä.
Lempin kerrotaan olevan innokas herkkusuu. Mitä suosikkiherkkuihin kuuluu?
Lempi on todella herkkusuu, mutta vihannekset ja hedelmät maistuvat myös. Oscar-tuotteista Lempille käytetään eniten kongin täytteenä raakapullia. Se on varma valinta. Samoin herkkurullat, kun on luiden aika. Mutta taatusti kaikki muutkin Oscar-herkut ovat mieleen.
Lempi poseeraa kuvissa hienosti. Mitäköhän Lempi miettisi siitä, että hänet valittiin vuoden Oscariksi?
Lempi varmasti miettisi valinnasta, että ”Jee, tämähän tarkoittaa minulle lisää herkkuja!”.
Kiitos haastattelusta Fanni, ja Lempi-koiralle maittavia herkutteluhetkiä.
Kuvat Fanni Leppänoro