Suomalaiset nuoret haluavat ostaa vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita, erityisesti nuoret naiset. Kotimaisuus vaikuttaa nuorten ostopäätöksiin, tulevaisuudessa he arvioivat tekevänsä ostopäätöksensä yhä enemmän perustuen vastuullisuuteen ja ympäristöfaktoihin. Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:lle suomalaisten työpaikkojen luominen ja säilyttäminen on ollut tärkeää jo vuodesta 1986. Lemmikillä halutaan tulevaisuudessakin toimia ja työllistää Suomessa.
Tuore Suomalaisen Työn Liiton teettämä tutkimus paljastaa, että 15–24-vuotiaat nuoret miettivät kulutuksessaan vastuullisuutta ja kotimaisuutta. Kolme neljästä nuoresta kertoo suosivansa vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita aina kun mahdollista.
”Perinteisesti kotimaisuus on ollut vanhemmille ikäryhmille tärkeä ostopäätökseen vaikuttava tekijä, mutta vastuullisuus ja kotimaisuus ovat tuoreen selvityksemme mukaan myös nuorille tärkeitä seikkoja ostamisessa. Tämä korostuu nuorilla naisilla enemmän kuin miehillä”, kertoo Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala.
Neljä viidestä suomalaisesta suosii kotimaisia tuotteita ja palveluntarjoajia ostopäätöksissään aina kun mahdollista.
”Suomalaista suositaan ikäryhmästä riippuen hieman eri syistä. Nuorten 15–24-vuotiaiden kohdalla tärkeimmät syyt ovat laatu, kotimaisuus, työllistävä vaikutus ja ympäristöystävällisyys. Heitä vanhemmat (25–79-vuotiaat) valitsevat suomalaista ennen kaikkea työllistävien vaikutusten ja laadun vuoksi”, Jokke Eljala kertoo ja jatkaa:
”Jopa 67 prosenttia nuorista on valmis maksamaan kotimaisesta tuotteesta korkeamman hinnan. Myös Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin, kaikista suomalaisista vähintään melko paljon kolmella neljästä (75 %) suomalaisesta.”
Avainlippu merkitsee nuorille myös vastuullisuutta
Avainlippu on tutkimusten perusteella vahva suomalaisuuden symboli. 80% nuorista liittää Avainlippu-tuotteisiin ja palveluihin suomalaisuuden. Seuraavina tulevat luotettavuus (58%), laatu (56%), vastuullisuus (53%) ja rehellisyys (46%)
”Kaikille suomalaisille Avainlippu on ennen kaikkea merkki suomalaisuudesta, mutta nuorten ja aikuisväestön välillä on huomattavia eroja ominaisuuksia arvioitaessa. Nuorten joukossa korostuvat aikuisväestöön verrattuna vastuullisuus, rehellisyys, paikallisuus ja eettisyys. Etenkin nuoria naisia motivoi Avainlippu-tuotteisiin ja -palveluihin heidän liittämänsä vastuullisuus” avaa Eljala Avainlippuun liitettyjä mielikuvia.
Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:lle työllistäminen Suomessa on tärkeää
”Meillä Lemmikillä eläinruokatuotteet valmistetaan kotimaisista raaka-aineista Kuopiossa. Tuotteidemme kotimaisuusaste on yli 90 %. Olemme tuoneet kotimaiset Oscar -tuotteet ruokakauppoihin jo 1980 – luvulla. Raakapakasteiden, kissojen kuivaruokien, koiranmakkaroiden ja koiran ja kissan herkkupalojen lisäksi valmistamme Kuopiossa ruokaa myös ulkolinnuille Talvilintu ja Tintin -merkillä. Valmistusmaalla on merkitystä. Suomalaisista raaka-aineista Suomessa valmistettujen tuotteiden kulutus työllistää monessa portaassa (mm. suomalaisilla maatiloilla, tuotteiden valmistuksessa, pakkausmateriaalien tuotannossa, kuljetusliikkeissä, myynnissä sekä markkinoinnissa). Lähellä tuotetuille tuotteilla on usein myös pienempi hiilijalanjälki, ja ne ovat siksi parempi vaihtoehto ympäristölle, kuin kaukaa kuljetetut tuotteet. Kotimaisten raaka-aineiden tärkeys korostuu entisestään raakaruokatuotteidemme kohdalla. Raakapakasteiden korkean laadun takaavat vain puhtaat raaka-aineet ja oikeat tuotantomenetelmät. Suomalainen liha on tutkitusti puhtaampaa ja helpommin jäljitettävissä, kuin kauempaa tuodut lihat”, Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:n tuotepäällikkö Tea Martikainen kertoo.
Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:n valmistamilla Oscar, Talvilintu ja Tintin – merkkisillä tuotteilla on Avainlippu osoituksena suomalaisesta työstä ja Suomessa valmistetuista tuotteista.
Tiedot käyvät ilmi Suomalaisen Työn liiton teettämästä Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 -tutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy. Vastaajia maaliskuussa 2019 toteutetussa tutkimuksessa oli 2149 henkilöä, joista 925 oli 15–24-vuotiaita.
Lisätietoa:
Tea Martikainen, tuotepäällikkö, Eläinruokatehdas Lemmikki Oy, tea.martikainen@elainruoka.com
Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 374 7410, jokke.eljala@suomalainentyo.fi
Oscar – hyvää lemmikillesi!
Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Se voidaan myöntää Suomessa valmistetuille tuotteille ja suomalaisomisteisen yrityksen täällä tuottamalle palvelulle. Avainlippua kantaa yhteensä yli 4350 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. Merkin myöntää Suomalaisen Työn Liitto. Onhan siinä Avainlippu -kampanja on liiton ja Avainlippu-yritysten yhteinen kampanja, joka puhuu suomalaisen työn puolesta. www.avainlippu.fi