Lehdistötiedote

Eläinruokatehdas Lemmikki Oy on vaihtanut omistustaan 1.9.2014 Ostaja on ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö Serendipity Innovations AB. Yhtiön omistuksessa on jo eläinlääketieteellinen yritys, jonka osaamista aiotaan hyödyntää tuotekehittelyssä. Myös raaka-aineen saantiin ja mahdolliseen markkina-alueen laajentamiseen tulee uusia mahdollisuuksia. Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:n toiminta jatkuu Kuopiossa entisissä tiloissaan ja koko henkilökunta jatkaa yrityksessä vanhoina työntekijöinä. Eläinruokatehdas Lemmikki Oy perustettiin v.…

Ruokinta osana koiran hyvinvointia

Ruokinta on yksi koiran hyvinvoinnin peruselementeistä. Ravinnontarve vaihtelee hyvin paljon mm. koiran aktiivisuuden, koon ja iän mukaan. Koira tarvitsee ravinnostaan valkuaista, rasvaa, hiilihydraatteja, kivennäisaineita, vitamiineja ja vettä. Koira on lihansyöjä, jolla on sen mukaiset hampaat ja ruuansulatusjärjestelmä. Kasviksilla lihapitoiseen ruokaan saadaan lisättyä antioksidantteja, vitamiineja ja kuitua. Raakaruoka on koiralle ravintoa luonnollisimmassa muodossa. Riittävän ravintoaineiden saannin…

Terveellinen koiran ravinto

Koira on mitä syö. Hyvin jaksava koira on saanut oikeanlaista ravintoa ja heikko koira on todennäköisesti saanut heikosti ravitsevaa ruokaa. Hyvä ruoka, terve koira Suomalainen vanha perinne koiranruokinnassa on ollut se, että koiralle annetaan loput ruoantähteet, mitkä päivällispöydästä jäävät. Koira ei kuitenkaan pärjää pelkillä ruoantähteillä, koska se ei saa niistä tarvittavaa energiaa, hiilihydraatteja ja proteiineja.…